Sakari Behm Näkemyksiä, kokemuksia ja ajatuksia.

Pimeys on Suomen yllä?

Piirros. Sakari Behm
Piirros. Sakari Behm

Pimeys on saapunut Suomen ylle, koska demonisoituneet päättäjät ja maamme alas ajajat ovat päättäneet laittaa kotimaamme lihoiksi. Tavallinen ihminen on suurin kärsijä joka on nyt jätetty oikean tiedon ulottumattomiin kaikessa sen valmistelumuodoissa.

Tuollaiset salapäätökset mahdollisista kuntaliitoksista, työpaikkojen alasajoista ja varuskuntien lakkauttamisista ja työpaikkojen siirtämistä ulkomaille vaikuttavat satojen tuhansien suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Oletko valmis kurjuuden aikakauteen?

Sakari Behm

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Meitä valmistellaan henkisesti jo esiaasteella olevaan 3. maailman sotaan ja silti fyysisesti suoritetaan maanpuolustuksen alasajoa. Aika kummallinen yhtälö. Onko talous todella romahtanut?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Kymmeniätuhansia työpaikkoja katoaa kunnista vähintään, kun kunnat yhdistetään. 1200 työp.välittömästi armeijasta.
Kaikki on salaista tietoa. Herätkää ihmiset jo.

Käyttäjän sakaribehm kuva

Niin, paljon mahdollista mutta sota voi olla jopa Harmagedonin sota. Ottaen huomioon sen, kuinka paljon pahoja ihmisiä on kaikkialla vallassa? Miten se menikään, totuuden puhujalle ei yleensä tarjota yösijaa.

Ahvenanmaalla on n. 28 000 tuhatta asukasta ja siellä on 17 kuntaa. Ei ole vaikea jakolasku kuinka monta asukasta on keskimäärin kunnassa. Suomessa kuntien määrää tulisi pikemmin lisätä, eikä suinkaan vähentää. Mutta voittoa tavoittelevien kokoomuslaisten mielessä ei ole kuin laittaa lihoiksi koko esi-isiemme maa ja hurvitella se muiden pahansuopaisten kanssa.

Käyttäjän aputoimittaja kuva

Tänään julkistetut, SALASSA VALMISTELLUT SUUNNITELMAT, joilla ajetaan alas suomalainen yhteiskunta, ovat vain sumuverho vielä suuremmille SALASSA VALMISTELLUILLE suunnitelmille.

Kun kansalaiset saadaan nyt märehtimään näitä kuntien raiskaamissuunnitelmia ja puolustuskykymme alasajoa, niin mielenkiinto kansalaisten keskuudessa herpaantuu liittovaltiohankkeen etenemisestä.

On suuri onnettomuus Suomelle ja sen työteliäälle kansalle, että meillä on poliittisten broilereiden muodostama hallitus.

Olisiko jo aika lähteä Kreikkalaisen mallin mukaiseen vastarintaan kaduille?

Käyttäjän sakaribehm kuva

Rolle.
Muut kyllä tietävät missä on Suomalaisen heikkokohta ja se on meidän säälittävä itsetunto. Siksi meidät on helppo ostaa puolelleen vaikka riisikupilla ja pienellä kehuhipaisulla. Johan väki leijuu. Pahat ovat myös ne jotka juonivat kabineteissa tehtaillen uusia salajuonia yhteiskuntamme nujertamiseksi.

Siksi päättäviin tehtäviin tulisi aina valita eheitä ja perheellisiä yksilöitä, eikä suinkaan katkeroituneita ihmisiä. Jotka ovat jäänet jostain paitsi tai joiden sisäinen minänsä on totaalisen rikkoutunut.

Käyttäjän erkkioa kuva

HENKIVALLAT TAISTELEVAT SUOMESTA

Lukekaa kirjani "Henkivaltojen Taistelu Suomessa", niin silmät avautuvat näkemään, miten sielunvihollinen on ujuttautunut kansanedustajien ajatusmaailmaan ja sokeuttanut heidät!

Eikä vain poliitikkoja, vaan monia kirkonkin johtajia.

Elämme todella vakavia aikoja.

Käyttäjän sakaribehm kuva

Erkki.
Lyhykäisyydessään noin se on, demonisuuden nielaisseet päättäjät tuhoavat sen, joka meillä on jalkojemme alla.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

SB: "Oletko valmis kurjuuden aikakauteen?"

Sakari hyvä, ei hyvällä. Tehkäämme, mitä itsekukin voi, vaikka kirjoittaa ja keskustella ystävien, naapurien, työtoverien, opiskelutoverien kera asiasta, puolueaktiiveilla vielä organisaationsa, joiden kautta toimia, jotta kurjuus torjutaan. Hallituksen kaataminen on sopiva lähipäämäärä, jotta saamme terveemmän tilalle.

Ei meidän ole mikään pakko tätä hyväksyä. Jokainen voi ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaansa. Jopa Kokoomuksessa ja Vihreissä voi löytyä tolkullisia ihmisiä, joilla on vahva myötähäpeä puoluejohtonsa suhteen.

kapinaa pukkaa, kunhan kauniit ja rohkeat ja idols loppuu...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja