Sakari Behm Näkemyksiä, kokemuksia ja ajatuksia.

Kuprut syövät Suomea?

Kun noin korruptoitunut kansa mitä Kreikkakin on, niin sinne ei tarvitsisi Suomen antaa yhtään rahaa. Jos vauvan syntymästäkin pitää maksaa 1000 euroa pimeänä, kuvastaa kansakunnan syvälle menevää mätää. Mikään ei toimi, jos ei voitele useita virkamiestahoja. Ai niin, mutta niinhän se on täälläkin. Sillä virkamiehillä suomessa ei ole valvojia eikä tuomareita.

Suomessa systeemi on piilotettu järjestelmään, jonka nimikin on osuvasti hyvävelijärjestelmä. Hyväveli hoitaa veljelleen hyvän suojatyöpaikan josta saa määrätä yleensä itselleen palkan, joka on yleensä vähintään kuusinumeroinen tai jopa seitsemän. Toisinaan hyvävelijärjestelmä suosii kultamuniaan jopa siinä määrin, että jopa heidän verotkin maksetaan tekemättömän palkkansa päältä.

Näiden palkat vastaisivat tuhansien tavallisten palkollisten vastaavaa palkkaa yhteensä. Eli näiden hyväveljien mielestä kannattaa ennemmin maksaa ruhtinaallista palkkaa yhdelle ja antaa lopputili tuhannelle. Toisissa maissa sellaista sanottaisiinkin diktaattorivaltioksi, mutta täällä se on nimetty demokratiaksi. Eli, niin kun tehtaanjohtaja syö yksin tuhannen alaistensa edestä mäskiä ja mammonaa ja odottaa kun tuhat kilometritehtaalle potkittua kaivetaan hautoihinsa.

Oliko niillä tehtaanjohtajilla jokin nimitys itsestään – rationalisoija?

Sakari Behm

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Suomessa, olen maineeltani hyvä duunari firmassa, haluan eteenpäin, kuinkas sitten?
Jahas, nimittäin kymppi sanoo minulle perjantaina, että menet Alkoon ja ostat sitä sun tätä pomojen toiveiden mukaan, käytät firman autoa.
Käskystä olet kuuliainen ja urallasi etenet.
Suomessa, vain kuuliaiset orjailijat menestyyvät.
Sain tarpeekseni 50v sitten, ei minun tarvitse orjailla, tänään, vaikka vieläkin muistot vituttaavat.
Näin vähäinen on Suomessa työläisen arvo, omakemuksellisesti.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja